Monelle veneilijälle veneenpohjamaalit eli niin kutsutut antifouling- tai myrkkymaalit ovat tuttuja. Pohjamaalien tarkoituksena on ehkäistä veneen pohjaan kiinnittyvää eliöstöä.
Eliöstön kiinnittyminen on erityisesti suolaisten merialueiden ominaisuus, makeilla vesillä ongelma on lähes huomaamaton. Täten esimerkiksi Perämerellä ja sisävesillä pohjan maalaaminen ei välttämättä ole tarpeellista.
Pohjamaalien eli antifouling -maalien käyttö ei kuitenkaan ole aivan ongelmatonta. Pohjamaalien sisältämät myrkylliset aineet paitsi pitävät veneiden pohjat puhtaana eliöstöstä, ovat ne samalla myrkyllisiä myös muille vesieliöille. Suurin osa pohjaan sivellyistä myrkyistä kun ajan mittaan päätyykin vesistöön.
Ympäristöstä huolta kantaville veneilijöille tilanne onkin kiusallinen: levittääkö myrkkyjä vai antaako veneen pohjan likaantua, vauhdin hyytyä ja polttoaineen kulutuksen kasvaa?
Ratkaisuna saattaa olla veneen pohjan mekaaninen puhdistus muutaman kerran kesässä tai miettimällä kuinka usein pohjan maalaaminen itse asiassa on tarpeellista.
Lisätietoja aiheesta Pidä Saaristo Siistinä ry:n sivuilla.