Suomen rikkonaiset vesistöt vaativat veneilijältä taitoja. Vaikka niitä ei huviveneilijältä muodollisesti vaadita sisä- ja rannikkovesillä, on hyvien veneilytaitojen hankkiminen hyvin tärkeää ja suositeltavaa. Koulutusta tarjoavat ensi sijassa veneilyjärjestöt ja niiden alaiset seurat sekä kansalais- ja työväenopistot.
Merenkulkulaitos järjesti aiemmin navigoinnin peruskursseja eri puolella Suomea vene- ja vapaa-ajanmessujen ja venenäyttelyiden yhteydessä. Näillä maksuttomilla tunnin pituisilla kursseilla käytiin läpi muun muassa merikartan keskeinen sisältö. Kursseilla jaettiin tarpeellinen materiaali.
Kurssin tavoitteena oli saada veneilijä kiinnostumaan veneily- ja navigointitaitojen opiskelusta. Jatkokoulutusta tarjoavat mm. kansalais- ja työväenopistot sekä veneseurat yhteistyössä veneilyn keskusjärjestöjen kanssa. Kurssien jatkumisesta Trafin puitteissa ei ole vielä tietoa.
Saaristolaivurikurssit järjestetään yleensä syksyisin. Keväällä opiskelua voi jatkaa rannikkolaivurikurssilla. Syksyn tutkintopäivä on joulukuussa, kevään huhtikuussa. Ylemmän tutkinnon suorittaminen edellyttää alempien kurssien hyväksyttyä suorittamista.
Kursseja järjestävät lähinnä kansalais- ja työväenopistot yhteistyössä Suomen navigaatioliiton jäsenseurojen kanssa. Myös itseopiskelulla voi osallistua tutkintoon.
Suomen Purjehdus ja Veneily tarjoaa useita erilaisia kursseja niin veneilyn aloittaville kuin myös hieman kokeneemmille kippareille.
Yksi osa partiolaistoiminnasta on meripartiokasvatus. Suomessa meripartiolaisia on noin 9 000. Meripartiolaisille opetetaan vesillä liikkumisen turvallisuuteen liittyviä taitoja.